Tilaa mittatilausovet ja -ikkunat hyvissä ajoin

Kun ovet ja ikkunat tehdään mittatilaustyönä, toimitusaika saattaa venyä pitkäksi. Etenkin keväällä, kesällä ja alkusyksyllä Lepolan Puuseppien verstaalla on kiirettä, joten tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Mitkä asiat vaikuttavat toimitusaikaan?

Ensinnäkin tilauksen laajuus vaikuttaa toimitusaikaan. Jos kyseessä on esimerkiksi suuri kerrostalokohde, tilauskin on luonnollisesti laajempi ja valmistukseen menee enemmän aikaa. Toisekseen, jos ovet ja ikkunat vaihdetaan julkisivuremontin yhteydessä, remontin aikataulu vaikuttaa tuotteiden valmistukseen ja toimitukseen. Rappaukset tehdään lämpimän sään aikana ja ikkunat ja ovet on vaihdettava ennen sitä.

Isommat kohteet tehdään yleensä malliasennuksen kautta eli kohteeseen asennetaan malli-ikkuna ja -ovi. Näissä projekteissa on yleensä mukana monia osapuolia, jotka päättävät millainen tuote tilataan ja minne se asennetaan. Usein vanhassa kohteessa mukana saattaa olla esimerkiksi viranomainen, joka tarkastaa, että tuote on oikeanlainen. Nämä kaikki vaiheet vievät yllättävän paljon aikaa, ennen kuin pääsemme ottamaan kohteesta varsinaiset valmistusmitat ja aloittamaan kaikkien tuotteiden valmistuksen.

Toimita kaikki tiedot tilauksen yhteydessä

Myös puutteelliset tiedot voivat viivästyttää toimitusta. Kun saamme kaikki tarvittavat tiedot ajoissa, mielellään heti tilauksen yhteydessä, prosessi etenee aikataulun mukaan ja viivästyksiltä vältytään.

Mitä tietoja tarvitsemme:

  • Mitat
  • Määrät
  • Kätisyydet
  • Materiaalit
  • Muodot
  • Värisävyt

Ikkunat ja ovet voidaan vaihtaa myös talvella

Keväällä, kesällä ja alkusyksyllä sesonki on kuumimmillaan. Monella on se käsitys, ettei ikkunoita ja ovia voi vaihtaa talvella, jotta kylmyys ei pääse avonaisesta aukosta sisään. Todellisuudessa ikkunan tai oven vaihtaminen tapahtuu nykypäivänä niin nopeasti, että se voidaan aivan yhtä hyvin toteuttaa talvella.

Esimerkiksi mökkiläiset saattavat herätä ikkunoiden tai ovien uusimiseen avatessaan mökkeilykautta keväällä tai kesällä. Fiksumpi vaihtoehto olisi uusia ne talven aikana, jotta pääsee suoraan uusittuun mökkiin nauttimaan kesästä.

Tilaa ovet ja ikkunat ajoissa

Mittatilausikkunat ja -ovet kannattaa tilata noin puolta vuotta etukäteen, jotta ne saa varmasti paikoilleen toivomanaan ajankohtana. Ota meihin yhteyttä ja kerro tarpeestasi, niin etsimme yhdessä sopivan ratkaisun.

 

Tuoreimmat artikkelit

Arvokkaat kerrostalot Helsingin Punavuoressa kunnostettiin perinteitä kunnioittaen

Yli 100-vuotias kerrostalo osoitteessa Albertinkatu 17 kaipasi perusteellista remonttia. Tehtävään valikoitui luonnollisesti puuovet sekä -ikkunat tunteva Lepolan Puusepät. Lue, minkälainen remontista tuli!

“Saako teiltä igluihin ovia?” – Lepolan Puusepät on nähnyt vuosikymmenten aikana kaiken

Lepolan Puusepät on perheyritys, joka on ollut monessa mukana. Yritys on valmistanut puisia ikkunoita ja ovia suojeltuihin kohteisiin, kerrostaloihin ja jopa igluihin Lapissa.

Nostalginen Kurjenlinna sai arvoisensa ikkunat ja ovet Lepolan puuseppien käsien kautta

Turun ainutlaatuinen Kurjenmäen alue ja sen vanhat rakennukset muodostavat historiallisesti ja rakennustaiteellisesti uniikin kokonaisuuden, jonka restauroinnissa Lepolan puusepillä oli kunnia olla mukana.

Check

Perinneikkunoiden ja suojelukohteiden erityisosaaja

Check

Etsimme yhdessä asiakkaan kanssa parhaan ratkaisun

Check

Laadunvalvonta kaikissa työvaiheissa ja asennuksen jälkeen

Check

Lähes 60 vuoden kokemus

Lepolan Puusepät Oy

020 7912 650
info@lepolanpuusepat.fi

Teollisuustie 5
09220 Sammatti

Seuraa meitä somessa

Instagram

Copyright © 2024 Lepolan Puusepät Oy